Televisiotoiminnan alku Suomessa

Televisiotoiminta Suomessa alkoi sananmukaisesti amatöörimäisesti. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina valtasi televisio muualla maailmassa nopeasti alaa, mutta meillä ei osattu päättää, kenelle televisiotoiminnan aloittaminen varsinaisesti kuuluisi. Ensimmäistä kertaa kysymystä televiotoiminnan aloittamisesta maassamme pohdittiin vakavasti Valtion Teknillisen Tutkimuskeskuksen (VTT) aloitteesta 40-luvun lopulla. VTT:ssa oli laadittu asiasta muistio, joka jaettiin etukäteen muun muassa Yleisradiolle.

Vaikka Yleisradio jo tällöin halusi varata televisiotoiminnan itselleen, katsoi se vielä 1954 television kuuluvan vain rikkaille ja tiheästi asutuille maille. Viranomaisia ei asia liioin tuntunut kiinnostavan. Toisen kerran asia oli varsin lähellä toteutumisvaihettaan valmisteltaessa Helsingin Olympiakisoja 1952. Stadionilla pidettävien kilpailujen lähetyksiä lähiympäristöön mietittiin, mutta kustannussyyt kaatoivat hankkeen sillä kertaa.

Televisiokerho perustetaan

Televisiotoiminta Suomessa sai alkunsa 1954 Radioinsinööriseuran ja tekniikan tohtori Jouko Pohjanpalon toimesta. Pohjanpalon esitys televisiolähetysten aloittamisesta oli jäänyt pöydälle Yleisradion johtokunnassa, missä Pohjanpalo oli jäsenenä. Siellä todettiin, että televisio on kallis ja että Suomi on niin pieni maa, että television pystyy hankkimaan vain pari tuhatta perhettä. Yleisradiolla ei katsottu olevan syytä haaskata radiokuuntelijoiden lisenssimaksuja toimintaan, joka olisi vain rikkaiden huvia.

Radioinsinööriseuran ja radioinsinöörikunnan piirissä tunnettiin suurta huolta asian vuoksi, koska Suomi oli eräs niistä harvoista maista, joissa television tutkimustoiminnan hyväksi ei oltu tehty käytännöllisesti katsoen mitään. Jotta asiassa oltaisiin päästy eteenpäin, asetti Radioinsinööriseura keväällä 1954 erityisen toimikunnan Pohjanpalon johdolla tutkimaan tilannetta. Toimikunta julkaisi muistion, jossa myönnettiin Yleisradion väite ohjelmakysymyksen vaikeudesta, mutta todettiin myös, että koska televisiotoiminta joka tapauksessa aloitettaisiin Suomessakin muutaman vuoden sisällä, olisi tutkimustyö saatava kiireesti alulle, sisälsihän televisio niin paljon uutta tekniikkaa ja uusia teknisiä menetelmiä, ettei siihen ehdittäisi hetkessä tutustua. Television merkitystä opetusvälineenä korostettiin. Uuden tekniikan vaalimisen katsottiin etupäässä kuuluvan Teknilliselle korkeakoululle (TKK) ja VTT:lle. Koska mikään asiasta muuten kiinnostunut taho ei ollut valmis myöntämään rahoitusta, näki Radioinsinööriseura ainoana vaihtoehtona lähteä viemään asiaa eteenpäin vapaaehtoisvoimin korkeakoulun myötävaikutuksella. Radioinsinööriseuran syyskokouksessa 1954 sen siipien suojaan perustettiin televisiokerho, jonka tehtäväksi määriteltiin televisiotoiminnan kehittäminen Suomessa. Kerhon puheenjohtajaksi valittiin silloinen tekniikan lisensiaatti Pekka Ahonen ja sihteeriksi DI Martti Tiuri. Jo samassa kokouksessa kerhoon liittyi 16 muutakin uteliasta ja kokeilunhaluista jäsentä.

Televisiokerho aloitti toimintansa viisi päivää myöhemmin ja kokoontui sen jälkeen joka torstai. Ensimmäinen televisiokoelähetys Suomessa päätettiin toteuttaa keväällä 1955, mitä varten kerho ryhtyi rakentamaan televisiolähetintä. Kerholaisista muodostettiin periaatteessa kolme ryhmää: kuvalähetinryhmä, äänilähetinryhmä ja antenniryhmä, mutta innokkaimmat olivat mukana kaikessa rakentamisessa. Uusia jäseniä liittyi kerhoon jatkuvasti, varsinkin sen jäkeen, kun päätettiin, että teekkarit voivat liittyä jäseniksi. Riittävän teoreettisen pohjan varmistamiseksi järjesti kerho jäsenilleen koulutusta. Opettajina toimivat Ahonen ja Tiuri, äärimmäisen hädän hetkellä turvauduttiin professori Pohjanpalon apuun. Teekkarit opettivat myös toinen toistaan yritysten ja erehdysten kautta saadulla kokemuksella. Pian kerhon kirjoissa oli jo 60 jäsentä ja parhaimmillaan yli 90. Viikottaisilla luennoilla kävi keskimäärin 30 osanottajaa.

Kuvalähetin suunniteltiin Helvarin tehtaalla ja siellä rakennettiin myös lähettimen verkko-osa. Lähettimen varsinainen rakentaminen tuli kahden teekkarin, Erkki Larkan ja Juhani Hämäläisen tehtäväksi diplomityönä Teknillisen korkeakoulun sähkölaboratoriossa. Monet muutkin televisiokoelähetykseen liittyvät puuhat oli järjestetty niin, että teekkarit tekivät varsinaisen työn. Antenni rakennettiin Tiurin ohjeiden mukaan. Äänilähettimen suunnittelivat ja rakensivat Yleisradion palveluksessa olleet kerhon jäsenet. Teollisuustelevisiokamera lainattiin ja vastaanotin saatiin lahjoituksena. Suunnittelun ja rakentamisen ohella kerholaisten aika kului rahoituksen hakemiseen. Tavaraa oli yleensä helpompi saada kuin rahoitusta, joten komponenttipulaa ei ollut ja tarvittavat osat ja laitteet saatiinkin suurimmaksi osaksi lahjoituksina. Suurin ongelma rakennusvaiheessa oli kunnollisen oskilloskoopin ja varman virtalähteen puuttuminen. Omalta osaltaan toimintaa tukivat voimakkaasti "kerhon isä" Jouko Pohjanpalo, joka oli silloin VTT:n sähköteknillisen laboratorion johtaja sekä TKK:n sähköteknillisen osaston johtaja professori Jaarli Jauhiainen. Teknillisen korkeakoulun Albertinkadulla sijaitsevan radiolaboratorion suurin laboratoriosali viidennessä kerroksessa muutettiin televisiostudioksi. Studion pinta-ala oli 45m2 ja se vei kolmanneksen koko laboratoriosta.

Rakentamisen lomassa ehdittiin järjestää myös mainoskatko. 11.marraskuuta 1954 kutsuttiin Eduskunnan valtiovarainvaliokunta, muutamia ministereitä ja lehdistön edustajia tutustumaan rakennustyön edistymiseen. Pohjanpalo esitelmöi vieraille myös television kehitysnäkymistä Suomessa.

Ensimmäinen koelähetys huhtikuun 20. päivä 1955 onnistui yli odotusten ja kuva saatiin heti näkyviin Westendissä asti. Hyvissä ajoin ennen julkista esittelyä otettiin selvää myös toiminnan laillisuudesta. Radiolain nojalla TKK valtion laitoksena oli oikeutettu käyttämään radiolähettimiä, kunhan asiasta ilmoitettaisiin posti- ja lennätinhallitukselle. Ilmoitus tehtiin 12. toukokuuta 1955.

Teekkaritelevision ensimmäinen virityskuva.

Ensimmäinen televisiolähetys

Suomen ensimmäinen julkinen televisiolähetys oli 24. toukokuuta 1955. Tilaisuuteen lähetettiin kutsu yli viidellekymmenelle henkilölle, jotka edustivat julkista sanaa, eduskuntaa, ministeriöitä, posti- ja lennätinhallitusta, puolustusvoimia, TKK:a ja VTT:a. Viisitoista vastaanotinta oli sijoitettu eri puolille kaupunkia ja kutsuvierailla oli tilaisuus seurata esitystä sekä studiossa että yksityiskodeissa vastaanottimien ääressä.Ennen esitystä lähetettiin puoli tuntia virityskuvaa ja sen taustalla musiikkia. Näytös alkoi tasan 16.30.

Myös RWBK antoi oman panoksensa televisiotoiminnalle. (kuva:Polyteekkerimuseo)

Ensimmäisen televisiolähetyksen ohjelma Lasse Pöystin juontamana:

Ohjelman aloitti Polyteknikkojen kuoron kvartetti ja avaussanat lausui korkeakoulun rehtori B.Wuolle. Professori Jauhiaisen tervehdyssanojen jälkeen esitettiin Fennada Filmin valmistama lyhytelokuva televisiokerhon toiminnasta. Mona Leon nukketeatteri esitti lastenohjelmaa ja kipparikvartetti musiikkia.Taiteilijat Helena Vinkka, Rauha Rentola ja Maikki Länsiö esiintyivät. Birgitta Ulfsson ja Nils Brant esittivät sketsin Armi ja Gil junassa Publicistförbundetin revyystä, samalla tuli hoidetuksi myös ruotsinkielinen ohjelmanumero. Englantilainen Mr. Watson esitteli hypnoosin metodeja. Kukaan ei tiennyt kuka hän oli, hän vain käveli paikalle ja ilmoitti halukkuutensa. Watsonilla oli sellainen spiraalilevy, jota kiertämällä ihmisten katseet vastustamattomasti vetäytyivät sen keskipisteeseen ja katsoja nukahti. Ohjelman tekijät joutuivat paniikin valtaan, koska he pelkäsivät katsojien nukahtavan, eivätkä tienneet heräisivätkö he taas jos ruuvia kiersi toisinpäin. Lopuksi esitettiin sääkatsaus ja stipendien jako televisioteekkareille, Hämäläiselle ja Larkalle. Pohjanpalo päätti ensimmäisen tv-lähetyksen sanoihin: "Päätettäköön siis tämä tilaisuus ensikertaa sanomalla ei vain kuulemiin vaan myös näkemiin."

Ainoan kameran liikkeet oli suunniteltava tarkkaan, jotta esiintyjien poistumiset ja tulemiset sekä lavasteiden vaihto saattoivat tapahtua kuvaa häiritsemättä. Fennadasta lainattiin pyörillä kulkeva kameran jalusta. Lattiaan teipattiin suorakulmainen kolmio, jonka tärkeät kohdat merkittiin kirjaimin; näin saattoi monitorin äärestä antaa puhelimitse komentoja kameramiehelle. Kovasta kiireestä huolimatta koko lähetys sujui kommelluksitta ja kaikki laitteet toimivat hyvin. Esityksen jälkeen kutsuvieraat kokoontuivat Vanhalle Polille laite-esittelyyn ja kahville. Myös lehdistössä tilaisuus sai suotuisan vastaanoton ja ihmeteltiin yleisesti miksi televisiotoiminnan aloittaminen Suomessa oli kestänyt niin kauan, kun amatöörivoiminkin oli ollut mahdollista järjestää niin korkeatasoinen esitys. Ensimmäisen lähetyksen ansiosta syntynyt kiinnostus ylitti televisiokerholaisten tavoitteet ja herätti niin ikään monia kysymyksiä toiminnan organisoimisesta uudelleen ja rahoituksesta.

Toiminta jatkuu

Oli käytettävä hyväksi saavutettua yleistä innostusta ja professori Jauhiainen työskenteli tarmokkaasti uusien toimintamuotojen löytämiseksi. Vaikeimmaksi ongelmaksi todettiin kunnollisten ohjelmien toimittaminen pelkästään tv-lupamaksuista kertyvillä tuloilla. Osoittautui, että tv-aseman ylläpitäminen ainakin Helsingissä onnistuisi yksinomaan mainonnasta saatavilla tuloilla, mutta tällainen kaupallinen toiminta korkeakoululla koettiin kuitenkin oudoksi ja epäilyksiä herättäväksi. Käytiin vilkasta kirjeenvaihtoa ja moninaisia neuvotteluja korkeakoulun, Radioinsinööriseuran ja Yleisradion välillä ja lopputuloksena organisaatiopulmaan ehdotettiin erillisen säätiön perustamista, jossa jäseninä olisivat kaikki asiaa lähellä olevat laitokset. Toiminta liitettiin kuitenkin aluksi jo olemassa olleen Tekniikan Edistämissäätiön piiriin.

TES-TV aloittaa

Neuvottelut Tekniikan Edistämissäätiön ja Teknillisen korkeakoulun välillä saatiin vuoden 1956 alkupuolella päätökseen ja hyväksyttiin erikoisrahasto "televisiotoiminnan kehittämistä varten". Erikoisrahaston neuvottelukunnan puheenjohtajaksi valittiin hieman myöhemmin Jauhiainen, varapuheenjohtajaksi Pohjanpalo ja toiminnanjohtajaksi Larkka, teknisistä laitteista vastasi Hämäläinen. Larkka ja Hämäläinen tosin siirtyivät jo seuraavana syksynä suorittamaan asevelvollisuuttaan. Säännöllinen televisiolähetystoiminta pääsi vähitellen alkuun ja syksystä 1956 lähtien lähetyksiä oli kahtena iltana viikossa, torstaina ja sunnuntaina. Lähetykset alkoivat 19.30 ja kestivät noin kaksi tuntia. Suorat lähetykset muodostivat noin puolet koko ohjelmasta. Rajoitetuista studiotiloista huolimatta lähetettiin muun muassa kokoillan näytelmiä ja balettiesityksiä. Mainonta muodosti merkittävän osan ohjelmasta. Lähetysaseman nimenä oli alkuvaiheessa "TV-kerho". Vuoden 1957 alusta otettiin käyttöön nimitys TES-TV. Tiedotukseen kiinnitettiin huomiota ja lehdistö suhtautui myötämielisesti televisioon. Mainosohjelmista oli saman päivän lehdissä näyttäviä ilmoituksia.

Kun uusi organisaatioratkaisu oli 1956 tapahtunut, totesi Radioinsinööriseura, ettei televisiokerhon olemassaolo seuran yhteydessä vastannut enää tarkoitustaan. Radioinsinööriseuran televisiokerhon osuus suomalaisen television syntyyn oli lyhyt, mutta sitäkin merkittävämpi: alettiin uskoa, että televisiotoiminta on mahdollista pienessä Suomessakin.

Toiminta vakiintuu

Ensimmäinen merkki toiminnan vakiintumisesta uutta toimintavuotta 1957 aloitettaessa oli ohjelmapäällikkö Runar Heljon toimen vakinaistaminen.Samaan aikaan anottiin toimiluvalle viiden vuoden jatkoaika posti- ja lennätinhallitukselta. TES-TV:n huomattavin saavutus vuonna 1957 oli TES-TV:n ja Suomen sadas tv-lähetys, "juhlava kokoillan baletti suoraan Kansallisoopperasta tuhansille katsojille", kuten Helsingin Sanomat kertoi Joutsenlampi-baletin lähetyksestä. Oopperan katsomoon ja parvekkeelle oli sijoitettu kolme televisiokameraa ja yksi aitioista oli muutettu tv-ohjaamoksi, josta Heljo seurasi kolmea monitoria, joihin kamerat siirsivät kuvansa. Näistä Heljo valitsi oopperan tunnelmaan ja musiikkiin parhaiten sopivan kuvan, joka "ajettiin ulos". Jo ennen Joutsenlampea oli televisiossa ollut toinenkin huomattava tapaus, nimittäin koulutelevisiokokeilu.

Vielä TV-kerhon aloittamisen aikoihin Yleisradio oli ilmaissut kantanaan, ettei yleistelevisiotoiminta Suomen kaltaisessa köyhässä ja harvaanasutussa maassa tule kysymykseen moneen vuoteen. Teekkarien television menestyksellisen toiminnan ja julkisen sanan painostuksen edessä oli Yleisradion kuitenkin nopeutettava aikatauluaan. Yleisradion televisiotoiminnan käyntiinlähtö ei tapahtunut kitinättä, sillä yleisradio ei hyväksynyt TES-TV:n toimintaa, varsinkaan sen jälkeen, kun se alkoi rahoittaa toimintaansa mainonnan avulla. Alkukahinoiden jälkeen Yleisradio ei puuttunut TES-TV:n toimintaan, ennenkuin seuraavalla vuosikymmenellä uuden radiolakiesityksen käsittelyn yhteydessä. Vuoden 1958 maaliskuussa TES-TV siirsi sunnuntain lähetyspäivänsä maanantaiksi, millä vältettiin samanaikainen lähetys Suomen Television kanssa.

Televisiotoiminnan koko pioneeriaikana teekkarit ottivat aktiivisesti osaa toiminnan kehittämiseen. Se oli luonnollista jo siitä syystä, että koko lähetys- ja studiotoiminta tapahtui radiolaboratoriossa. Jotkut laboratorion huoneet toimivat yhtäaikaa sekä esiintyjien pukuhuoneina että teekkarien laboratorio- ja erikoistyöhuoneina. Suuri osa erikoistöistä ja diplomitöistä liittyi siihen aikaan televisiotekniikkaan ja työt olivat osaksi Tesvision rahoittamia. Tämä oli elintärkeää sähkötekniikan kehitykselle Suomessa, sillä valtiovalta ei ollut 1950-luvulla erikoisemmin kiinnostunut Teknillisen korkeakoulun kehittämisestä. Suomessa säilyi ilmeisesti ainoana maana maailmassa koulutettavien diplomi-insinöörien lukumäärä vakiona koko 1950-luvun. Opetuksen piristämisen lisäksi teekkarit hyötyivät TES-TV:stä opiskeluvarojen täydentäjänä. Yli 30 teekkaria avusti 1950-luvun loppupuolella enemmän tai vähemmän säännöllisesti tuntiapulaisena monenlaisissa televisiolähetyksiin liittyvissä tehtävissä. Ei ihme, että kansan keskuudessa TES-televisio ja Tesvisio tunnettiin teekkarien televisiona.

Avustavien teekkarien kesken syntyi tiivis yhteisö, johon kuului myös teekkarien morsiamia ja muita nuoria naisia. Kerrotaan, että tesvisiolaiset saattoivat soittaa Albertinkadun studioon myös niinä iltoina, jolloin lähetyksiä ei ollut, ja pyytää paikalla olevalta kaverilta palvelusta: "Laita joku filmi tulemaan, mulla on vieraita."

Suomen tv-toiminnan pioneereja. Vasemmalta Juhani Hämäläinen, Runar Heljo, Kalevi Teräsvuo ja Erkki Larkka.

Harrastelusta yritystoiminnaksi

Vuonna 1959 muutettiin isompiin tiloihin Suomen Teknillisen Seuran (STS) omistaman Ratakatu 9:ssä sijaitsevan Insinööritalon juhlakerrokseen. Samaan aikaan alettiin valmistella ohjelmayhtiötä tuottamaan ohjelmaa TES-TV -asemille. Asialla oli joukko aatteellisia järjestöjä, jotka tulivat mukaan sen aatteen innostamina, että vapaa radiotoiminta maassamme tulisi mahdolliseksi. Aatteeseen sisältyivät erityisesti yrittämisen, kilpailemisen ja sanan vapaus. Yhtiön nimeksi tuli Oy Tesvisio Ab ja sen perustavina jäseninä olivat Suomen Teknillinen Seura r.y., Ekonomiliitto r.y., Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta r.y., Tekniikan Edistämissäätiö, Maa- ja vesitekniikan Tuki r.y. sekä Teekkaritoiminnan Edistämisyhdistys r.y. Vuoden 1959 lopulla kirjoitti Oy Tesvisio Ab Tekniikan Edistämissäätiön kanssa sopimuksen , jossa määriteltiin ne ehdot, joilla osakeyhtiö sai käyttää Tekniikan Edistämissäätiölle kuuluvaa lähetysasemaa. TES-TV muuttui julkisesti Tesvisioksi vuoden 1960 alusta. TES-TV -rahastonneuvottelukuntaa ei tässä vaiheessa lakkautettu, vaan se jäi edelleenkin toimimaan Tekniikan Edistämissäätiön puolesta virallisena toimiluvan haltijana. Sen oli kuitenkin tarpeellista nyt kokoontua vain pari kertaa vuodessa.

Toimintaa varjosti uuden vuosikymmenen alussa esitys uudesta radiolaista, jonka mukaan yleisradiotoimintaa, johon luettiin myös televisio, sai harjoittaa vain valtioenemmistöinen yleisradioyritys. Lakiesityksestä nousi suuri kohu ja mielipiteen ilmaisut olivat etupäässä monopoliajatuksen vastaisia. Epävakaa tilanne vaikutti luonnollisesti Tesvision ohjelmasuunnitteluun ja Tesvisio teki kaikkensa saattaakseen ohjelmansa kilpailukykyisiksi Suomen Television sekä sen rahoitukselliseksi tueksi perustetun Oy Mainos-TV-Reklam Ab:n kanssa. Katsojaluvut eivät merkinneet ainoastaan yleisön kannatuksen mittaa, vaan riittävä katsojamäärä oli mittapuu, jonka perusteella mainostajat laskivat sijoituksensa. Kesäkuun 1960 lopussa katselulupia oli lunastettu jo yli sata tuhatta. Syksyllä alettiin ohjelmaa lähettää kaikina viikonpäivinä ja myös laatuun panostettiin. Katsojalukujen jatkuva nousu ja mainonnan kasvu osoittivat, että Tesvisio oli saavuttanut sekä katsojakunnan että mainostajien luottamuksen. Tesvisio joutui kuitenkin kamppailemaan olemassaolostaan koko ajan ja epävarmuutta pidettiin yllä jatkuvasti.

Vuonna 1964 Tesvision toiminta päättyi, kun Tesvision ulkopuoliset rahoittajat myivät sen Oy Yleisradiolle. Tesvision hallintoneuvosto, johtokunta ja toimitusjohtaja eivät tähän kauppaan osallistuneet. Pohjanpalo sekä TES-TV -toimikunnan jäsenet professorit Tiuri ja Ahonen sekä eversti Saarmaa antoivat asiasta lausuman, joka päättyi: "Se, mitä kaupassa tosiasiallisesti on myyty ja menetetty, on joukko kansalaisvapauksia, arvokkainta mitä itsenäinen valtakunta voi kansalaisilleen antaa. Kaupan yhteydessä televisiopioneereille kohdistetut kiitokset olisi voitu säästää." Tesvisio toimi vielä vuoden 1964 loppuun Yleisradion alla itsenäisenä ohjelmayksikkönä.

Kun telkkari Suomeen tuli.

TES-televisiotoiminnan merkitys

TES-televisiotoiminnan suuri ansio oli, että se aloitti televisiolähetykset maassamme silloin, kun virallinen asiantuntemus piti sitä tulevaisuuden haaveena. Teknillinen asiantuntemus oli kuitenkin asiasta eri mieltä ja siitä hyvästä Suomi ei jäänyt jälkeen muusta maailmasta. TES-televisiotoiminta merkitsi, että Teknillisen korkeakoulun käytettävissä oli jatkuvasti radiotekniikan ja elektroniikan opettamista varten ajanmukainen TV-laitteilla varustettu laboratorio ja pätevä henkilöstö huolehtimassa laitteiden huollosta ja uusimisesta. Tv-vastaanottimien valmistus ja vienti maassamme tuskin olisi alkanut riittävän ajoissa ilman TES-televisiotoimintaa ja Suomi olisi jäänyt kansainvälisen kilpailun alkuasetelmissa pahasti jälkeen. TES-televisiotoiminta pakotti Yleisradion mukaan TV-toimintaan aikaisemmin kuin se olisi muuten aloittanut. Kilpailu puolestaan pakotti Suomen Television ja Mainos-TV:n pitämään ohjelmiensa laadun ja organisaationsa kilpailukykyisinä.

Välietappeja television historiassa oli säännöllisten lähetysten aloittaminen ja kilpailun aloittaminen Tesvision kanssa. Uudenvuodenkonsertin seuraaminen Wienistä suorana lähetyksenä, kun Suomen ja Itävallan välille oltiin saatu ensimmäinen linkki, tuntui suomalaisista viisikymmentäluvun lopussa ihmeelliseltä. Väritelevisiokokeilut aloitettiin vuonna 1958 TKK:n radiolaboratoriossa ja ensimmäinen ilman kaapelia tapahtunut väritelevisiolähetys oli TES-TV:n 5-vuotisjuhlissa 24.5.1960. Käännekohta oli myös mannertenvälisten lähetysten aikaansaaminen satelliitin välityksellä. Ensimmäinen Suomeen tuotettu Early Bird -satelliitin välittämä lähetys oli filmi presidentti Kennedyn murhasta. Eräistä tessiläisten ohjelmista tuli varsinaisia "evergreenejä": Levyraatia tehdään edelleenkin ja legendaarinen Tupla- tai kuitti-ohjelma pyöri vuodet 1958-88.