40-luku: Sodasta rauhaan

Marraskuun viimeisenä päivänä 1939 syttynyt sota jätti jälkensä koko 40-luvun opiskeluun ja korkeakouluopetukseen. Jo ensimmäisissä pommituksissa korkeakoulun rakennukset saivat useita osumia; henkilökuntaa kuoli ja haavoittui, päärakennus ja kemiallinen laboratorio vaurioituivat pahasti. Opiskelu, joka oli aloitettu uudelleen vain kolme päivää aiemmin, jouduttiin keskeyttämään välittömästi. Suuri osa opiskelijoista ja koulun henkilökunnasta ilmoittautui puolustusvoimien palvelukseen vapaaehtoisesti tai liikekannallepanon määrääminä.

Polysteekki pommitusten jäljiltä 1940.

Keväällä 1940 opiskelijat palasivat rintamalta, mutta korkeakoulun rakennuksien kunnostaminen oli vielä niin pahasti kesken, että opiskelua päästiin jatkamaan vasta syksyllä 1940. Vaikka opinnot aloitettiin innolla, ei kiltatoiminta juurikaan ehtinyt virkistyä uudelleen ennen kesäkuuta 1941, jolloin sotatoimet uudelleen kahmaisivat mukaansa suuren joukon opiskelijoita ja korkeakoulu jouduttiin jälleen sulkemaan. Sodan vuoksi ei korkeakoululla ollut varsinaista opetusta koko lukuvuonna 1941-42, eikä syksyllä 1941 otettu lainkaan uusia opiskelijoita.

Lokakuussa 1942 korkeakoulu avasi jälleen ovensa opiskelijoille, joista valtaosa kuitenkin edelleen taisteli rintamalla. Opiskelua jatkettiin palveluksesta kulloinkin vapaina olevien opiskelijoiden voimin. Kiltatoimintaakin yritettiin hoitaa palveluksesta saaduilla opintolomilla, mutta käytännössä kiltatoimintaan ei juurikaan mahdollisuuksia ollut ja killan toiminta olikin keskeytyksissä noin kaksi vuotta 1941 - 1943. Opintolomat olivat maksimissaan kuuden kuukauden mittaisia ja niitä myönnettiin yleensä opintojen loppuvaiheissa oleville tieteenharjoittajille, joilla oli loman aikana mahdollisuus tehdä diplomityönsä ja valmistua diplomi-insinööreiksi. Sotatoimet keskeyttivät opetuksen vielä kerran helmikuussa 1944 pommitusten tuhotessa muun muassa korkeakoulun keskuskirjaston täysin ja vaurioittaessa pahasti muitakin rakennuksia.

Sotien jälkeen, 40-luvun lopulla opiskelijamäärät paisuivat nopeasti yli 2000 opiskelijan, mikä ylitti selvästi korkeakoulun silloisen opetus- ja tilakapasiteetin. Tilanpuute ajoi koulun etsimään uusia tiloja Helsingin ympäristöstä. Selvitysten perusteella soveltuviksi paikoiksi todettiin Otaniemen lisäksi Puotinkylän kartanon alue Vartiokylässä ja Munkkiniemen alueet, joista Puotinkylän kartano asetettiin alun alkaen valtion selvityksissä ensimmäiselle sijalle. Myöhemmin opettajaneuvosto päätti kuitenkin asettua Otaniemen kannalle. Samassa yhteydessä heräsi myös ajatus Teekkarikylän rakentamisesta opiskelijoiden asunnoiksi. Opiskelijoiden ja korkeakouluun pyrkijöiden lukumäärien kasvaessa jouduttiin myös sisäänpääsymenettelyä uusimaan vastaamaan entistä paremmin tarkoitustaan: tasapuolista ja oikeudenmukaista karsintaa.

Sota-aikana opettajakollegio päätti uusia koko koulun opetusohjelman ja tutkintosäännön. Muutosten tavoitteena oli lyhentää opintoihin kuluva aika 4 1/2 vuoteen.

Vaikka sähkölaboratorio valmistui jo vuonna 1926 koneenrakennusosaston yhteyteen, itsenäinen sähköteknillinen osasto sai alkunsa tutkinnonuudistuksen yhteydessä syksyllä 1941 koneenrakennusosaston jakautuessa. Osaston ensimmäisinä opettajina toimivat tuolloin osastonjohtaja professori M. Heikinheimo, teoreettisessa sähkötekniikassa professori Ylöstalo ja sähkölaitostekniikassa professori M. Paavola. Uutena alueena perustettuun heikkovirtatekniikan opetusalueeseen nimitettiin professoriksi J. Jauhiainen. Sähköteknillisen osaston perustamisen jälkeen opiskelijamäärät kasvoivat osastolla huimaa vauhtia, viisinkertaistuen kuuden lukuvuoden aikana vuoden 1942 59 opiskelijasta vuoteen 1948, jolloin osastolla oli jo 256 opiskelijaa.

Professorit Heikinheimo ja Ylöstalo.

Kiltatoiminta muutosten kourissa

Sähköinsinöörikillan toiminta muuttui 40-luvulla, sotien aikana, merkittävästi. Monet jo ennen sotia vakiintuneet toimintatavat oli opeteltava tai keksittävä uudelleen, koska useat kiltatoiminnalle tärkeät perinteet oli sodan aikana ehditty unohtaa.

Killan vuonna 1934 hyväksytyt säännöt uudistettiin jälleen sodan aikana osittain opettajakolleegion ja osittain ylioppilaskunnan vaatimuksesta. Sääntömuutoksen myötä klubi muuttui killaksi ja killan jäseniä nimettiin vuosikurssin mukaan: nuoret jäsenet olivat oppipoikia, kakkoskurssilaiset kisällejä ja vanhemmat tieteenharjoittajat mestareita. Osittain sääntöuudistuksen ja osittain kasvavan innostuksen myötä killan jäsenmäärä alkoi nopeasti kasvaa. Killan raadin eli johtokunnan asema muuttui entistä tärkeämmäksi ja varsinaisia kiltakokouksia järjestettiin ainoastaan muutaman kerran vuodessa, kun tarjolla oli jotain ohjelmaa tai piti tehdä erityisen tärkeitä päätöksiä. Raati kokoontui sen sijaan yleensä kerran kuukaudessa tai useammin.

40-luvun puolivälissä raadin merkityksen lisääntyessä raadin koko kasvoi lähes kahteenkymmeneen henkeen. Virkojen nimet vaihtelivat vuodesta toiseen sääntöjen ja mieltymysten muuttuessa. Virkoina olivat muun muassa puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, joita vuodesta 1947 kutsuttiin kiltavanhimmaksi ja varavanhimmaksi sekä sihteeri, joka myöhemmin toimi nimellä kirjuri. Rahastonhoitaja muuttui myöhemmin voudiksi ja fuksivääpeli kiltamestariksi. Opintoneuvojan titteli vaihdettiin koulumestariin ja urheiluohjaaja muuttui urheilumestariksi. Lisäksi raadissa toimivat emäntä ja isäntä sekä ylimääräisiä salkuttomia jäseniä. Vuosikymmenen lopulla raatiin otettiin myös kronikoitsija pitämään yllä killan matrikkelia ja lukkari vaalimaan lauluperinnettä. Killan omaisuuden karttuessa katsottiin myös kalustomestarin toimi tarpeelliseksi. 29.11.1946 voimaan astuneet säännöt johtivat suuriin muutoksiin killan organisaatiossa. Uusien sääntöjen mukaan killan toimintavuodeksi tuli lukuvuosi, joten vuoden 1947 alussa virkaan astuneiden killan toimihenkilöiden toimintakausi oli ainoastaan kevätlukukausi. Vastuu fuksikasvatuksesta vaihteli ollen välillä killalla, kunnes syksyllä 1946 kasvatus siirtyi kokonaan TY:lle, joka myös valitsi silloin killan tai oikeastaan Sähköosaston fuksivääpelin.

Vuonna 1945 syksyllä päätettiin killan johtokunnan jäsenille antaa toimikautensa ajaksi kannettavaksi kullattu SIK:n merkki, joka oli killan omaisuutta ja piti palauttaa toimikauden loputtua. Killan oltermannille annettiin sauvan lisäksi tunnukseksi suurennettu SIK:n kullattu merkki, joka jäi oltermannille omaksi. Kyseisiä merkkejä päätettiin myöhemmin vielä uusia ja sitä varten järjestettiin suunnittelukilpailu.

Walpurin käsky vuodelta 1949.

Ensimmäinen naispuolinen opiskelija, Ulla Tuominen, oli liittynyt sähkötekniikan opiskelijoiden joukkoon ja mukaan klubin toimintaan jo 30-luvun lopussa vuonna 1938. Sotien jälkeen naisten määrä lisääntyi radioteknisen koulutuksen saaneiden lottien tullessa opiskelemaan sähkötekniikkaa. Myös killan raatiin saatiin mukaan ensimmäiset naiset, jotka tavallisesti hoitivat emännän tehtäviä.

Kilta haki 40-luvulla tehtävilleen ja järjestämilleen tilaisuuksille uutta sisältöä ja tavoitteita. Aika ajoin käytiin killan kokouksissa vilkkaita keskusteluja toiminnan kehittämisestä ja kiltalaisten aktivoimisesta. Vuosikymmenen loppua kohti killan toimintatavat saivat vakiintuneen muodon. Killan toiminta jaettiin kokouksiin, koulutukseen, urheilutoimintaan ja illanviettoihin. Koulutustoiminta piti tässä jaossa sisällään myös excursiotoiminnan. Joinakin vuosina myös opinto- ja harjoitteluasiat saivat tärkeän sijan toiminnassa.

Toiminta oli pitkälti oheisen syyslukukauden 1947 toimintasuunnitelman ja talousarvion mukaista.

Taloudellisen tilan takia päätettiin samaisessa kokouksessa jäsenmaksujen kanto järjestää uudella tavoin, sekä panna sellaiset sakot maksamattomista jäsenmaksuista, että ne tästä lähtien tulevat ajoissa maksetuiksi.

40-luvulla kilta vakiinnutti yhteydet Tampereen teknillisen opiston sähkökerhon ja Suomen Teknillisen Seuran (STS) sähkökerhon kanssa. Lisäksi Pyöreän Tornin Killan (PTK) aloitteesta vuoden 1948 alussa nimettiin kaksi yhdysmiestä SIK:n ja PTK:n välille. Ulkomaille pidettiin yhteyttä harjoittelupaikkoja tarjoavien yritysten lisäksi Ruotsiin, Tekniska Högskolanin E-sektionin opiskelijoihin.

Vaikka toimintakertomukset kertoivat usein, että mitään erityistä verratuna aiempiin vuosiin ei oltu tehty, voitiin vuosikymmenen päättyessä todeta killan kyenneen tarjoamaan ainakin joillekin jäsenilleen virkistystä ja vaihtelua arkipäivän aherruksen lomassa. Lisäksi killan todettiin täyttäneen toista tehtäväänsä auttaessaan kiltalaisia opiskelussa ja tekniikan harrastamisessa.

Kokousten vakioaiheina oltermannin sauva, matrikkeli ja universaalikilpailut

Sotien jälkeen perustettiin killan oltermannin virka. Uuden tehtävän ensimmäiseksi hoitajaksi valittiin professori Martti Paavola, joka hoitikin tehtävää kunnialla aina 60-luvun puoliväliin asti. 40-luvun loppuvuosien raadit suunnittelivat ahkerasti oltermannin sauvaa, jota varten järjestettiin useampia suunnittelukilpailuja. Lopulta sauva valmistui ja se luovutettiin sitseissä professori Paavolalle 9.11.1949. Kyseinen sauva on edelleen killan oltermannin tunnusmerkkinä ja sisällä oleva, teekkareiden Örmälä, Roth ja Ranta, kirjoittama pergamenttikäärö on säilynyt samalta ajalta. Samassa sitsissä tehtiin vastaanottokokeet ensimmäiselle killan Strömbergiltä saamalle vähäöljykatkaisijalle, jonka perinteitä jatkaa nykyisin Strömbergin lahjoittama taajuusmuuttaja.

Ensimmäinen oltermanni professori Martti Paavola.

Eräs vakioteema killan raadin kokouksissa oli koko vuosikymmenen lopun killan matrikkeli, jota ei sotavuosien aikana ollut ylläpidetty. Vuoden 1945 lopussa killan kokouksessa todettiin, että nähtäväksi tuodussa matrikkelissa oli edelliset merkinnät vuodelta 1938. Kirja päätettiin saattaa ajan tasalle ja sen kuntoon saattamisesta oltiin valmiit maksamaan kunnollinen rahallinen korvaus. Lisäksi matrikkelia yritettiin saada kuntoon esimerkiksi velvoittamalla jokainen opiskelija luovuttamaan kuvansa matrikkelia varten ennen esteettömyystodistuksen saamista. Yrityksistä huolimatta jouduttiin vuosikertomuksissa toistuvasti toteamaan matrikkelin kunto puutteelliseksi.

Oltermannin sauva.

Osana killan toimintaan kuuluivat myös monenlaiset urheilutapahtumat, joista tärkeimpänä olivat PUS:n järjestämät universaalikilpailut, joissa menestyneille hankittiin killan toimesta palkintoja. Kiltojen välisessä universaalikilpailuissa ei Sähköinsinöörikillalle kovasta yrityksestä ja fuksien ahkerasta harjoittamisesta huolimatta juuri herunut häntäpäätä parempia sijoituksia. Vaikka menestystä kilpailuissa ei saavutettu, todettiin vuoden 1947 toimintasuunnitelmassa toiveikkaasti, että universaalikilpailujen voittaminen tänä vuonna näyttää varmemmalta kuin milloinkaan aikaisemmin, erityisesti siitä syystä, että killan oppipoikia paimentaa entinen urheilumestari. Kaikkia vanhempia kannustettiin osallistumaan kilpailuun hyvän esimerkin vuoksi. Muista urheilutapahtumista mainittakoon Imatran Voiman kanssa järjestetyt haastehiihtokilpailut. Puhetta oli useasti myös muunkinlaisista urheilutapahtumista, mutta ne eivät aina toteutuneet toivotulla tavalla.

Excursioita kaikkiin Suomen kolkkiin

Kilta järjesti lyhyitä excursioita lähiseudun yrityksiin ja pidemmillä excursioilla kierrettiin ympäri Suomea. Vuoden 1946 keväällä Ruotsiin suunnitteilla ollut ulkomaan excursio aiheutti erityisen paljon puuhaa niin excursiotoimikunnalle kuin killan johtokunnallekin. Runsaista valmisteluista huolimatta excursiosta jouduttiin luopumaan Tukholman korkeakoulun E-Sektionin peruttua kutsunsa vain kaksi päivää ennen suunniteltua matkalle lähtöä. Lähiexcursiot suuntautuivat pääkaupunkiseudulla toimiviin yrityksiin, joista tutuiksi tulivat muun muassa Strömbergin Pitäjänmäen tehdas, Suomen Kaapelitehdas, Kone ja Sillan konepaja sekä Helvarin radiotehdas ja Airamin tehdas. Kaukoexcursiot kiertelivät ympäri Suomea, esimerkkinä vuoden 1946 syksyllä tehdyn niin kutsutun suuren Lähi-Idän excursion reitti: Inkeroinen - Karhula - Sunila - Kotka - Imatra - Tainionkoski - Kymintehdas. Pistäydyttiinpä eräänä vuonna Nokialla, Tampereella ja Porissakin, tutuiksi tulivat myös Lahti, Kotka, Imatra, Vuoksenniska ja Kaukopää. Pohjoisin excursio vei kiltalaiset Kemiin saakka. Vuoden 1947 virkamieslakko aiheutti kiltalaisille ikävän yllätyksen, pysäyttäen erään kaukoexcursion Kouvolan ratapihalle.

Varahevosvoimia tarvittiin Oulussa.

Excursioilla oli tavallisesti mukana joku professori, jonka opetusalaan kyseinen excursio kuului. Opintoja tukemaan tarkoitetut excursiot oli tavallisesti suunnattu tietylle vuosikurssille. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat saivat yleensä tyytyä oman sähkölaboratorion ihmeisiin tutustumiseen, kun kakkosvuosikurssilaiset vierailivat lähiseudun yrityksissä ja vanhemmat pääsivät sitten mukaan myös pidemmille excursiomatkoille. Joillekin matkoille, erityisesti kaukoexcursioille, haettiin ja saatiin tukea koululta ja koulun kautta myös yrityksiltä ja valtioltakin. Excursiotoiminnan vilkastuessa kilta alkoi uudestaan pitää yllä valokuvakokoelmaa excursioista.

Excursioilla luotiin ja ylläpidettiin suhteita yrityksiin ja muiden paikkakuntien opiskelijoihin. Erityisen paljon yhteyttä pidettiin Tampereen Teknillisen Opiston sähkökerhon kanssa. Yhteistoiminta oli excursioiden lisäksi luentomonisteiden ja esitelmien sekä opetuselokuvien vaihtoa, minkä lisäksi molemmilla oli tapana kutsua edustajia juhliin ja muihin erityisiin tilaisuuksiin. Tamperelaisten vierailut antoivat lisäksi useina vuosina hyvän syyn kunnollisten sitsien järjestämiseen.

Harjoitteluasiat killan harteilla

Harjoittelutoiminta oli keskeisellä sijalla killan toiminnassa. Kilta järjesti 40-luvulla jäsenilleen paljon harjoittelupaikkoja ulkomailta. Harjoittelupaikkoja saatiin esimerkiksi Sveitsistä, Ranskasta, Belgiasta, Englannista ja Saksasta. Harjoittelupaikan saadakseen piti killalle toimittaa hakemus ja perustelut. Anomukset pisteytettiin esimerkiksi seuraavasti:
A) Opinnot, painoarvo 10
B) Aikaisempi harjoittelu, painoarvo 7
C) Toiminta ylioppilasjärjestöissä, painoarvo 6
D) Edustuskyky ja kielitaito, painoarvo 4.

Juhlia ei unohdettu milloinkaan

40-luvun juhlia olivat muun muassa pikkujoulut eli Joule, Potentiaalin Tasaus, tanssiaiset sekä erilaiset sitsit. Killan vuosijuhlat vuonna 1939 olivat nimeltään Potentiaalin pudotus, mutta 40-luvulla alettiin puhua Potentiaalin Tasauksesta. Potentiaalin Tasausta vietettiin maaliskuussa, nykyisen vuosijuhlan aikoihin, ja se oli jo silloin hieno juhla, jossa asuna vaadittiin juhla-, ilta- tai tummapuku. Tanssiaisia järjestettiin tavallisesti rahankeruutarkoituksessa, ja niihin kutsuttiin osallistujia myös killan ulkopuolelta. Sitsejä vietettiin tavallisesti jonkun professorin tai oltermannin kunniaksi, mikäli jompikumpi onnistuttiin paikalle saamaan. Professorin puuttuminen ei kuitenkaan koskaan estänyt sitsin järjestämistä. Tyypillinen sitsiohjelma 40-luvun lopulla näytti jokseenkin seuraavalta:
  1. Kahvitarjoilu (pulla myös)
  2. Humoristinen esitys
  3. Kaasalainen kertoo kokemuksiaan Tshekkoslovakiasta
  4. Kvartettilaulua
  5. Schalin pannaan köysiin
  6. Meurman laatii "työselostuksen", johon kootaan adjektiiveja
  7. Manninen soittaa pianoa (tämä vain, jos saadaan yläsali käyttöön)
Myöhemmin selvisi, ettei Kaasalainen ole ollutkaan Tshekkoslovakiassa. Juhlien musiikipuolta auttoi tavallisesti killan omistama vahvistin, jota vuokrattiin killan omien tapahtumien lisäksi muille tarvitsijoille. Vahvistimen vuokra oli 1200 markkaa illalta, josta 200 markkaa sai vahvistimen hoitaja.

Killan täyttäessä 25-vuotta 16.2.1946 järjestettiin erityinen vuosijuhla ja lisäksi oltermannisitsi ja vuosikokous. Vuosijuhlaan liittyen pyydettiin teekkarilehteä julkaisemaan SIK25 juhlanumero. Lehteen pyydettiin kirjoituksia professoreilta ja entisiltä kiltalaisilta, minkä lisäksi kirjoitettiin SIK:n historiikkiä. Juhlissa oli myös tapana lauleskella ja moniin juhliin teetettiin erillisiä lauluvihkoja. Pöytäkirjasta 20.12.1946 ylioppilas Vahvaselkä kertoo vaikutelmiaan KIK:n 30-vuotisjuhlista: KIK:n juhlat olivat olleet erittäin korrektisti järjestetyt, mutta SIK:n 25-vuotisjuhlat olivat hauskemmat.

Tempaukset - tärkeä osa sotien jälkeistä toimintaa

Vuoden 1946 tempauskulkue.

Jämeräpartainen Insinööri järjesti teekkaritempauksia jälleenrakennuksen vuosina. Kylmiin talviin varauduttiin järjestämällä mottitalkoita, joissa kunkin osallistujan oli hakattava sopivaksi katsottu määrä halkoja. Näkyvillä ja 90-luvun teekkareillekin tärkeillä Tempauksilla tuettiin muun muassa korkeakoulun siirtymistä Otaniemeen ja teekkarikylän rakentamista sinne. Tempauksiin osallistuttiin ahkerasti ja niistä jäätiin pois vain erityisistä syistä. Teekkarikylän rakentamiseksi antoi Jämeräpartainen Insinööri oheisenlaisen Tempauskäskyn:

Tempauskäsky.