Säännöt

 

 

Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n säännöt

I Luku

Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet

1 § Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry. Näissä säännöissä siitä käytetään nimeä kilta. Killasta voidaan käyttää epävirallista lyhennettä SIK. Killan kotipaikka on Espoo.

2 § Killan tarkoitus

Killan tarkoituksena on yhdistää Aalto-yliopiston elektroniikan, sähkötekniikan ja tietoliikennetekniikan opiskelijoita, herättää ja ylläpitää harrastuneisuutta ammatillisiin, sivistyksellisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kilta ajaa jäsentensä etua korkeakoulussa ja ammatillisissa yhteisöissä sekä pitää yllä tervettä teekkarihenkeä.

3 § Killan toiminta

Tarkoituksensa toteuttamiseksi kilta:

  • järjestää opintoihin, korkeakouluun, korkeakoulupoliittisiin ja ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyviä opinto- ja tiedotustilaisuuksia

  • hoitaa killan tiedotustoimintaa ja julkaisee kiltalehteä

  • auttaa uusia jäseniään perehtymään korkeakouluun ja sen ilmapiiriin, sekä selviytymään opintojen alkuvaiheessa ilmenevistä ongelmista

  • järjestää kokouksia, juhlia ja opintoretkiä ja muita vastaavia teekkarihenkisiä tapahtumia

  • välittää opintoihin liittyvää materiaalia jäsenistölle

  • rohkaisee jäseniään osallistumaan urheilu- ja kulttuuritilaisuuksiin

  • pitää yhteyttä ja toimii yhteistyössä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY), Aalto-yliopiston, Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulun, alan ammatillisten järjestöjen, yritysten sekä muiden sidosryhmien kanssa

4 § Toiminnan tukeminen

Toimintansa tukemiseksi kilta voi järjestää illanviettoja, arpajaisia, myyjäisiä ja huvitilaisuuksia, harrastaa julkaisutoimintaa, vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. Lisäksi kilta kerää jäsenmaksuja.

Kilta voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta.

5 § Killan virallinen kieli

Killan virallinen kieli on suomi. Pöytäkirja- ja ilmoituskielenä on suomi.

II Luku

Jäsenet ja maksut

6 § Jäsenet

Killan jäseniä ovat varsinaiset, ulko-, kannatus- ja kunniajäsenet.

Killan varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen killan toiminnasta kiinnostunut AYY:n jäsen.

Killan ulkojäseneksi voidaan hyväksyä killan toiminnasta kiinnostunut henkilö, jota ei voida hyväksyä varsinaiseksi jäseneksi.

Killan kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä killan toimintaa tukeva henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö.

Killan kunniajäseneksi voi killan valtuusto kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä kutsua henkilön, joka on erityisesti ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.

Esityksen kunniajäseneksi kutsumisesta tekee hallitus tai kaksikymmentä (20) killan varsinaista jäsentä.

Killalla voi samanaikaisesti olla korkeintaan kymmenen (10) kunniajäsentä.

7 § Jäsenluettelo

Killan on pidettävä jäsenistään jäsenluetteloa. Jäsen on velvollinen ilmoittamaan killalle tietoihinsa kohdistuvista muutoksista.

8 § Jäsenmaksut

Jäsenet ovat velvollisia suorittamaan lukuvuosittain killalle jäsenmaksun. Kunniajäsenet ovat vapautettuja jäsenmaksuista.

Jäsenmaksujen suuruudet määrää killan valtuusto.

9 § Killasta eroaminen

Jäsen voi erota killasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti killan hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisesta killan kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.

Jäsen katsotaan eronneeksi, mikäli hän ei ole suorittanut jäsenmaksuaan lokakuun loppuun mennessä.

10 § Killasta erottaminen

Hallitus voi erottaa jäsenen, joka on törkeästi toiminut vastoin killan tarkoitusta. Tällöin erottamispäätös on julkistettava killan virallisella ilmoitustaululla ja se on lisäksi viipymättä toimitettava kirjallisena erotetulle jäsenelle.

Valtuuston jäsenen voi erottaa killasta ainoastaan killan yleinen kokous ja hallituksen jäsenen valtuuston kokous.

11 § Erottamispäätöksestä valittaminen

Killan hallituksen erottamalla jäsenellä on oikeus kirjallisesti valittaa päätöksestä killan valtuustolle, jonka täytyy tällöin vahvistaa päätös kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Valitus on toimitettava hallitukselle neljän (4) viikon kuluessa hallituksen kokouksen tarkastetun pöytäkirjan julkistamisesta killan virallisella ilmoitustaululla ja se on käsiteltävä seuraavassa killan valtuuston kokouksessa, kuitenkin viimeistään kahdeksan (8) viikon sisällä valituksen jättöpäivästä.

III Luku

Killan kokoukset

12 § Killan kokoukset

Killan kokouksia ovat killan yleinen kokous ja valtuuston kokoukset.

Killan yleinen kokous

13 § Killan yleinen kokous

Killan yleinen kokous pidetään, kun yleinen kokous niin päättää, kun valtuuston kokouksessa vähintään kolmasosa (1/3) sen läsnäolevista jäsenistä ilmoittaa kirjallisesti valtuuston puhemiehelle haluavansa saattaa valtuuston saman kokouksen esityslistalla olevan ei sääntömääräisen asian yleisen kokouksen ratkaistavaksi, tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) killan varsinaisista jäsenistä tai kaksikymmentä (20) killan varsinaista jäsentä vaatii sitä erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti hallitukselta. Killan hallituksen puheenjohtajan on tällöin kutsuttava kokous koolle siten, että se pidetään neljän (4) viikon kuluessa vaatimuksen esittämisestä, lukukausien ulkopuolella kuitenkin viiden (5) viikon kuluessa.

14 § Koollekutsuminen

Yleisen kokouksen kokouskutsussa on mainittava kokouksen aika, paikka ja kokouksessa käsiteltävät asiat. Kutsu on julkaistava killan virallisella ilmoitustaululla vähintään kahta (2) viikkoa ennen kokousta, lukukausien ulkopuolella kuitenkin vähintään kolmea (3) viikkoa ennen kokousta.

15 § Päätösvaltaisuus

Kokous on päätösvaltainen, jos se on kutsuttu koolle 14 §:n edellyttämällä tavalla.

16 § Oikeudet killan yleisessä kokouksessa

Killan yleisessä kokouksessa on läsnäolo-oikeus kaikilla killan jäsenillä. Äänioikeus on vain killan varsinaisilla jäsenillä.

Kokouksen päätöksellä voidaan myös kiltaan kuulumattomalle myöntää läsnäolo-oikeus sekä puheoikeus sekä killan muille kuin varsinaisille jäsenille puheoikeus.

17 § Päätöksenteko

Päätökset killan kokouksessa tehdään ehdottomalla enemmistöllä annetuista äänistä, ellei näissä säännöissä toisin määrätä. Äänten jakautuessa tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

18 § Käsiteltävät asiat

Kokouksessa käsitellään kokouskutsussa mainitut asiat.

Valtuusto

19 § Valtuuston kokoonpano

Valtuustoon kuuluu kaksikymmentäviisi (25) jäsentä, jotka valitaan jäsenäänestyksellä yhdeksi (1) kalenterivuodeksi kerrallaan YhdL 29 §:n 2 momentin kohdassa 3 mainitulla tavalla. Muut kuin valtuustoon valitut ehdokkaat tulevat valituiksi valtuuston varajäseniksi. Valtuuston vaalista määrätään tarkemmin valtuuston hyväksymässä vaalijärjestyksessä.

Vaalikelpoisia ovat kaikki killan varsinaiset jäsenet. Äänioikeutettuja ovat kaikki killan varsinaiset jäsenet.

20 § Valtuuston tehtävät

Valtuuston tehtäviin kuuluu:

  • valita valtuuston puhemies ja varapuhemies valtuuston jäsenten keskuudesta

  • valita ja vapauttaa killan hallituksen puheenjohtaja ja hallitus sekä toimihenkilöt

  • nimetä killan toimikunnat sekä toimikuntien puheenjohtajat

  • valita ja vapauttaa toiminnantarkastajat varamiehineen

  • valita killan oltermanni

  • valvoa, että hallituksen, toimihenkilöiden ja toimikuntien toiminta on killan sääntöjen ja vuosikokouksessa hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaista

  • päättää hallituksen sille esittämistä asioista

  • päättää killan vaalijärjestyksestä sekä muista ohjesäännöistä

  • päättää asioista, jotka vähintään yksi (1) valtuuston jäsen tai kaksikymmentä (20) killan varsinaista jäsentä katsoo tarpeelliseksi saattaa valtuuston ratkaistavaksi

  • päättää killan virallisen ilmoitustaulun sijainti

21 § Valtuuston puhemiehen tehtävät

Valtuuston puhemiehen tehtävänä on:

  • kutsua koolle valtuuston kokoukset hallituksen toimeksiannosta

  • johtaa puhetta valtuuston kokouksissa ja allekirjoittaa niiden pöytäkirjat yhdessä kokouksen sihteerin kanssa

Varapuhemies hoitaa puhemiehen tehtäviä tämän ollessa esteellinen tai muutoin estynyt hoitamaan tehtäviään.

22 § Valtuuston kokoukset

Valtuuston kokouksia ovat vaalikokous, vuosikokous ja ylimääräiset kokoukset.

23 § Vaalikokous

Hallitus kutsuu vaalin tuloksen vahvistamisen jälkeen valtuutetut vaalikokoukseen, joka on pidettävä 1.10.-31.12. välisenä aikana. Kokouksessa on käsiteltävä ainakin seuraavat asiat:

  • todetaan valtuuston kokoonpano

  • valitaan puhemies ja varapuhemies

  • valitaan killan hallituksen puheenjohtaja

  • valitaan muut hallituksen jäsenet

  • valitaan killan toimihenkilöt

  • valitaan toimikuntien puheenjohtajat

  • valitaan kaksi (2) toiminnantarkastajaa ja heidän henkilökohtaiset varamiehensä

24 § Vuosikokous

Vuosikokous on pidettävä helmikuun loppuun mennessä. Kokouksessa on käsiteltävä ainakin seuraavat asiat:

  • toimintakertomus edelliseltä vuodelta

  • tilikertomus ja tilinpäätös

  • toiminnantarkastajien lausunto

  • tilinpäätöksen hyväksyminen

  • vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille

  • hallituksen valmistelema toimintasuunnitelma kuluvalle toimikaudelle

  • hallituksen valmistelema talousarvio kuluvalle toimikaudelle

  • killan jäsenmaksujen suuruus seuraavalle lukuvuodelle

25 § Ylimääräiset kokoukset

Ylimääräinen kokous pidetään, kun valtuusto tai valtuuston puhemies niin päättää, hallitus pitää sitä tarpeellisena tai kolme (3) valtuuston jäsentä tai kymmenen (10) killan varsinaista jäsentä sitä erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Valtuuston puhemiehen on tällöin kutsuttava valtuuston kokous koolle siten, että se pidetään kahden (2) viikon kuluessa vaatimuksen esittämisestä, lukukausien ulkopuolella kuitenkin neljän (4) viikon kuluessa.

26 § Koollekutsuminen

Kutsu valtuuston kokouksista on lähetettävä kirjallisesti vähintään yhtä (1) viikkoa ennen kokousta kaikille valtuuston jäsenille. Se on julkaistava lisäksi killan virallisella ilmoitustaululla vähintään yhtä (1) viikkoa ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava kokouksen aika ja paikka sekä kokouksessa käsiteltävät asiat.

27 § Päätösvaltaisuus

Valtuuston kokous on päätösvaltainen, jos se on kutsuttu koolle 26 §:n edellyttämällä tavalla ja läsnä on vähintään puolet (1/2) valtuutetuista, heidän joukossaan puhemies tai varapuhemies.

Hallituksen, sen jäsenen tai toimihenkilön erottamista käsitellessään kokous on päätösvaltainen, jos vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) valtuutetuista on läsnä, heidän joukossaan puhemies tai varapuhemies.

28 § Valtuustosta eroaminen ja erottaminen

Valtuuston jäsen voi erota valtuustosta ilmoittamalla siitä valtuuston kokoukselle.

Milloin valtuuston jäsen eroaa tai tulee erotetuksi killasta, tai milloin valtuuston jäsen ei ole killan varsinainen jäsen, erotetaan hänet valtuustosta.

29 § Valtuuston täydentäminen

Milloin valtuuston jäsen eroaa tai tulee erotetuksi valtuustosta tai on estynyt tai esteellinen toimimaan valtuustossa, kutsuu puhemies hänen tilalleen varajäsenen vaalijärjestyksen mukaisesti.

30 § Esteellisyys ja läsnäolo- ja puheoikeudet

Hallituksen jäsenet katsotaan toimikautensa ajaksi esteellisiksi valtuutettuina toimimiseen.

Läsnäolo-oikeus valtuuston kokouksissa on kaikilla killan jäsenillä. Puhemies voi halutessaan myöntää läsnäolo-oikeuden myös muille henkilöille.

Puhemies voi myöntää puheoikeuden harkintansa mukaan läsnäolo-oikeutetuille.

IV Luku

Hallitus

31 § Hallitus

Killan asioita hoitaa kalenterivuodeksi kerrallaan valittu hallitus. Hallituksen jäsenten tulee olla killan varsinaisia jäseniä. Hallitukseen on kuuluttava puheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja sekä lisäksi korkeintaan kymmenen (10) muuta jäsentä.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Varapuheenjohtaja huolehtii puheenjohtajan tehtävistä tämän ollessa estynyt tai esteellinen.

32 § Hallituksen tehtävät

Hallituksen tehtäviin kuuluu:

  • johtaa killan toimintaa

  • edustaa kiltaa

  • laatia ehdotus killan toimintasuunnitelmaksi, talousarvioksi, toimintakertomukseksi ja tilinpäätökseksi

  • valmistella killan yleisissä kokouksissa ja valtuuston kokouksissa esille tulevat asiat ja toimeenpanna niissä tehdyt päätökset

  • hoitaa killan taloutta ja omaisuutta

  • päättää jäseneksi hyväksymisestä

  • valvoa toimikuntien toimintaa

33 § Hallituksen kokoukset

Hallituksen kokoukset kutsuu koolle hallituksen puheenjohtaja. Kokous on päätösvaltainen, mikäli kokouksesta on tiedotettu kaikille hallituksen jäsenille hallituksen keskuudessaan sopimalla tavalla ja läsnä on yli puolet hallituksen jäsenistä siten, että puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä.

Päätökset tehdään ehdottomalla enemmistöllä annetuista äänistä. Jos äänet jakautuvat tasan, ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

34 § Killan nimen kirjoittaminen

Killan nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä jonkun muun hallituksen jäsenen kanssa.

Hallitus voi oikeuttaa killan varsinaisen jäsenen kirjoittamaan killan nimen yksin.

V Luku

Hallinto ja talous

35 § Toimi- ja tilikausi

Killan toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi.

36 § Toiminnantarkastajat

Killan taloudenhoitoa ja hallintoa valvovat toiminnantarkastajat. Hallituksen on toimitettava tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen sekä toimintakertomus toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta.

Toiminnantarkastajien tulee antaa hallitukselle kirjallinen, vuosikokoukselle osoitettu kertomus toimittamastaan killan hallinnon ja tilien tarkastuksesta viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen vuosikokousta.

VI Luku

Erityisiä määräyksiä

37 § Sääntöjen muuttaminen

Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä, jos muutosesitys on tullut hyväksytyksi vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa (2) peräkkäisessä killan valtuuston kokouksessa, joiden väli on ollut vähintään kaksi (2) viikkoa. Muutosesitys on mainittava kokouskutsussa.

Muutosesityksen voi tehdä killan hallitus, valtuusto, yksi kymmenesosa (1/10) killan varsinaisista jäsenistä tai kaksikymmentä (20) killan varsinaista jäsentä kirjallisena hallitukselle. Muutosesitys on käsiteltävä seuraavassa valtuuston kokouksessa.

38 § Killan purkautuminen

Kilta purkautuu, jos killan valtuusto tekee siitä päätöksen kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa (2) peräkkäisessä kokouksessa, joiden väli on ollut vähintään neljä (4) viikkoa. Purkautumisesitys on mainittava kokouskutsussa.

Killan purkauduttua tai sen tultua lakkautetuksi siirtyvät sen varat AYY:lle käytettäväksi näiden sääntöjen 2 §:n mukaiseen tarkoitukseen tai sen ollessa mahdotonta AYY:n toiminnan tukemiseen.

39 § Sääntömuutoksen tai purkautumisen voimaantulo

Sääntömuutos tai purkautumispäätös tulee voimaan, kun se on merkitty yhdistysrekisteriin.

40 § Säännöissä määräämättömät asiat

Ellei näissä säännöissä toisin määrätä, noudatetaan yhdistyslakia.

Nämä säännöt on hyväksytty Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston kokouksissa 5/2017 (7.12.2017) ja 2/2018 (27.2.2018) sekä Patentti- ja rekisterihallituksessa (13.8.2018). Nämä säännöt korvaavat aiemmat killan säännöt.