Fuksipisteet

 

Ylioppilaskuntamme teekkarifukseilla on käytössä fuksipistejärjestelmä, jonka tarkoituksena on tutustuttaa sinut teekkariuden eri osa-alueisiin mahdollisimman monipuolisesti. Saadaksesi lakin mahdollisesti järjestettävänä Wappuna, sinun on kerättävä tietty määrä pisteitä fuksikorttiisi.

Pisteitä, käytännössä siis merkintöjä, saat erilaisista tapahtumista, killan hyväksi tehtävistä pienistä ja vähän suuremmistakin talkootehtävistä sekä esimerkiksi opiskelusta. Vaihtoehtoja on todella paljon ja suuren osan pisteitä voit suorittaa sinua itseäsi eniten kiinnostavilta alueilta. Pakollisia suorituksia ovat vain laulukoe, teekkarimuseokäynti sekä Wapun (mikäli se päätetään järjestää) salaperäiset juhlallisuudet.

Merkinnät kerätään omaan henkilökohtaiseen fuksipistekorttiisi, jonka saat ISOhenkilöiltäsi heti ensimmäisenä päivänä. Korttia on hyvä kantaa mukanaan aina, koska merkintöjä voi saada lähes mistä ja milloin tahansa. Fuksipistekortin käytöstä on hyvä lukea tarkempi käyttöohje (= fuksipisteohje), josta selviää myös, mistä mitäkin merkintöjä saa.

Aktiivisten fuksien on myös mahdollista suorittaa teekkariuden jatkotutkintoja. Näitä ovat teekkarilisensiaatin ja -tohtorin tutkinnot. Rajat tutkintojen saavuttamiseen: lisensiaatti 450 pistettä & kaksi työpistettä, tohtori 600 pistettä & kolme työpistettä.

Pisteitä ovat oikeutettuja kirjoittamaan kaikkien kiltojen fuksikapteenit ja fuksimajuri sekä killan hallituksen jäsenet, toimihenkilöt, poislukien ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat, sekä fuksiryhmien vastuuISOt. Killan toimijat tunnistat haalareihin kiinnitetystä toimihenkilökortista, josta malliesimerkki sivun oikeassa laidassa.

Vaadittavien pisteiden keräämisen tavoitteena ei todellakaan ole fuksien valjastaminen killan tai ylioppilaskunnan orjatyövoimaksi, vaan mahdollisimman laaja-alaisen kuvan antaminen teekkariudesta. Merkintöjen saaminen ei ole vaikeaa, vaan vaadittava raja rikkoutuu helposti jo pienelläkin yrittämisellä. Kaiken lisäksi fuksipisteiden kerääminen on äärimmäisen hauskaa!