Tiedote Sähköinsinöörikillan Julkkudiiliä koskien

 

AYY:n viimeisimmässä edustajiston kokouksessa oli puhetta ylioppilaskunnan piirissä toimivien järjestöjen tasa-arvokäsityksistä, missä keskusteluun nostettiin wappulehti Julkku. Julkun toimitus ja keskusteluun noussut taustajärjestö ovat kaksi eri asiaa, mutta ne ovat linkittyneet toisiinsa. Julkisessa keskustelussa ja AYY:n edustajistossa on tuotu esiin mielipiteitä, joiden mukaan tämä taustayhdistys ei toimi kaikkien ylioppilaskunnan arvojen mukaisesti eikä edistä monimuotoisuutta ja tasa-arvoa. Kyseiseen taustayhdistykseen ei ole tähän mennessä otettu varsinaiseksi jäseneksi yhtäkään naista. Kilta tuomitsee kaikenlaisen syrjinnän, ja on tärkeää, että AYY:n edustajisto ottaa tasa-arvokysymyksiin kantaa. Hallitus kokee, että kaikkien kiltalaisten on hyvä tietää Julkun toimituksen ja siihen liittyvän taustajärjestön taustoista.

Hallitus on päättänyt tehdä yhdistysdiilin Julkun kanssa, tarjotaksemme kiltalaisille mahdollisuuden lehden myyntiin parhain mahdollisin eduin. Jokainen kiltalainen saa tehdä omien arvojensa mukaisia valintoja myynnin suhteen, ja toivomme että ketään ei killan sisällä tuomita näiden valintojen perusteella.

Mielestämme wappulehtien myynti on perinteinen osa teekkarikulttuuria ja wappuhulinoita, ja toivomme että wappulehtitoiminta jatkuu vastaisuudessakin eloisana.

Toivottavasti aihe herättää rakentavaa keskustelua killassamme ja sen ulkopuolella. Hallitus vastaa mielellään mieltänne askarruttaviin kysymyksiin.

 

Aurinkoista kevättä ja riehakasta Wappua odottaen,

⚡ Sähköinsinöörikillan hallitus ⚡